KAUNIS


2016


 

Ihminen; ihmiskunta on luonnosta muodostunut. Luonnon luoma. Luonnon säännöillä..

 

Jokainen meistä on syntynyt tähän maailmaan ihmisestä inhimilliseen - enemmän tahi vähemmän inhimillisen ympäristöön ja ennen ensimmäistä henkäystään on alkanut luoda vaistonvaraisia mielenliikahduksia joita sanomme ajatuksiksi.

 

Varhaisihminen pyrkii AINA helpottamaan omaa elämäänsä ja siksi vastasyntynytkin pyrkii menettelemään (sofistikoitunut ilmaisu) siten, että saisi sen mitä tarvitsee: ruokaa (energiaa) lämpöä (energiaa) turvaa lähimmältään (äiti) siksi ensimmäiseksi erottamaan muista ihmisistä ken äiti on.

 

(Nyt) hän jatkaa kohdussa opittua rataa jossa "ajatus" - hermoimpulssi toistuu ja toistaa itseään varioiden kunnes saa haluamansa. Tai hiipuu; kuolee..

Vaistotessaan, havaitessaan erään liikkuvista hahmoista tulevan hänen puoleensa hellästi huolehtivana varhainen vaistokäsittää, että tätä hänen seurattava. Tätä joka huolehtii hänestä ja antaa; tyydyttää vastasyntyneen tarpeet joten varhaislapsi toistaa ne eleet ja äännähtelee siten kuin saisi tämän äitihahmon mielenkiinnon huomaamaan hänen tarpeensa.

 

Näin varhaislapsi oppii toistamalla saamaan tarpeensa tyydytettyä niin hyvin kuin mahdollista ja siten - kirjaimellisesti - oppii, että tekemällä jotakin uudelleen saa jotakin joka liittyy omaan hyvinvointiinsa.

Varttuessaan tarpeet laajenevat mutta sama prosessi - toiminnan toistaminen -  useimmiten auttaa 'ongelmaan' ja hän saa hellyyttä, huomiota ja (yleensä) sen avun minkä tarvitsee.

 

Tämä toistaminen joka primitiivisessä merkityksessä on oppimisen edellytys luo varhaisessa lapsuudessa urautuneen käyttäytymisen. Joka toki laajenee valtavalla nopeudella valtavasti ensimmäisen toisen vuoden aikana. Ja edelleen... Itse asiassa koko loppuelämän - toki selvästikin hidastuen n. 20 ikävuoden kulminaatiossa.

 

Tällöin opitut asiat ja mielenkiinnon kohteet tapahtumat opettavat ihmisen lapsen siihen kulttuuriin johon hän on syntynyt.

Alkaen lapsuuden kodosta ympäristöineen, ihmisineen, tapoineen, esineineen, käytösmalleineen, puheineen, toimiin leikkimisestä kokemuksista opastuksista mielipiteistä jotka muokkaavat hänestä yhteiskuntansa täysivaltaisen (?) jäsenen mutta iskostaen häneen kaiken oppimansa tapoineen käsityksineen maailmasta ja omasta osastaan siinä. Yleensä sitä ajattelematta tavanomaisessa elämässään - ehkä myöhempinä vuosina sitä mielessään käsitellessään.

 

Täten ne asiat joita hän on oppinut nähden, kuullen ja muiden mielipiteitä omaksuen kulttuurinsa myötä käsittää kulttuurinsa määrittelemän kauneuden.

 

Siksi yleensä luonnossa kasvaneen eläneen ilmiöitä havainneen mielessä ne ovat miellyttäviä seurattavia - kauniita...

 

Koska sentään elämme näin samankaltaisissa olosuhteissa maailmamme; maapallon olosuhteissa on "luonnollinen" myös kaunista.

 

Sittemmin varhaiskasvatuksen kulttuurisidonnaisuuden mukaan jotkin asiat ovat "hyviä" jotkin "pahoja" ja pahoihin yleensä leimataan mukaan 'vaarallisuus' jossain reaalisessa mielessä. Nämäkin asiat on ja opitaan sisäistäessämme oman kulttuurin piirteet. Ja koska nekin ovat "luonnollisia" eli aiemmin opittuja on niiden uudelleenmäärittely varsin vastahakoista. Oma kulttuuri on "ainoa oikea" koska siihen on opittu "alusta alkaen" jolloin emme varhaislapsina muusta juuri mitään tietämättä juurikaan pysty sitä mitenkään kritisöimään. Olipa se aikuisten tahi toisen kulttuurin oppineen mielestä kuinka outoa, kummallista, epämiellyttävää, "rumaa" tahi vaarallistakin..

 

Näin tulee luotua kuin huomaamatta kulttuuriraja-aitoja ihmisten mieleen.

Eräästä ovat järkeviä, useimmat eivät ole.

 

Siten pääsemme käsitykseen, että sen ympäristön piirteet joissa vartuimme (ellei varhaiskasvu ollut pelon sävyttämä) on mielestämme kauneutta. Olipa maatalon pihapiiri, kirkon juhlallinen mahtavuus lauluineen urkumusiikkeineen, kohiseva myrskyluodon meri, mahtavat pillvenpiirtäjät (SkyCrapers "taivaanraapijat"), viidakko runsaine mahdollisuuksineen, rauhallinen omakotialue tuttuineen - niin nämä kaikki ovat "kauniita" siten, että niissä; niiden kera varttuneet pitävät ympäristöään sellaisena jossa he osaavat olla ja tietävät mikä on (niissä) kaunista.

Kaiken tämän yksilöllisen lisäksi on luonto, ilmasto usein kaunista katsella taivaalle sääilmiöitä ihaillen jolle välitöntä vaara ole niistä koitumassa.

 

Ja ihmiset.

Vaikka muodissa ovat nuoret, upeat, urheilulliset, seksikkäät, sensuellit, tyylikkäät, niin ihmisten; ihmiskasvojen näkeminen katsominen on pääsääntöisesti tyydyttävää ja viihdyttävää saattaen ajatuksemme elämään katseen kohteen ja oman sisäisen maailmamme vuorovaikutukseen.

 

Ihmisen anatomiassa ei ole kohtaa joka luonnollista tarkoituksenmukaisuuttaan ei olisi periaatteessa myös kaunis. Sanan esteettisessä merkityksessä.

Ja ikäntyminen jalostaa kauneuden ajattomaksi . . .

 

 


(TAKAISIN)